Lapset ja perheet



Päiväkerhotoiminnan tarkoituksena on tukea vanhempia heidän kristillisessä kasvatustehtävässään ja tarjota lapsille virikkeitä ja kokemuksia seurakunnasta.
Yhdessä lastenohjaajien kanssa opetellaan kristinuskon perusasioita lapsen kehitystaso huomioon ottaen.
Tarkempaa tietoa napero- ja päiväkerhoista.

Pyhäkoulut
Pyhäkoulu on lasten pikkukirkko, joka sisältää lauluja, rukouksia. Askartelutehtävät täydentävät aiheen käsittelyä. Joskus vietetään myös mehuhetki. Kokoontuminen on noin tunnin mittainen.
Tarkempaa tietoa pyhäkouluista.

Perhekerhot
Perhekerhot ovat aikuisten ja lasten yhteistä toimintaa, jonne ovat tervetulleita lasten kanssa kotona olevat vanhemmat, isovanhemmart ja hoitajat. Mukana olevien lasten iät vaihtelevat 0-5 vuoteen, myös pieniä koululaisia osallistuu kerhotoimintaan. Yksi kerhokerta kestää 2 tuntia, josta n. 30 min. on yhteistä sisältäen alkuhartauden, pienen toimintatuokion ja kerran kuukaudessa askartelun ja loppupiirin sekä aikuisille keskustelutuokion kahvin ja teen äärellä. Yli 2-vuotiaat lapset ovat lastenohjaajien pitämässä kerhossa tämän osuuden ja pienemmät lapset aikuisryhmässä omien aikuistensa vastuulla. Jokaisessa perhekerhossa työskentelee oääsääntöisesti kaksi lastenohjaajaa ja aikuisryhmän ohjaaja.
Tarkempaa tietoa perhekerhoista.

Lasten ja vanhempien yhteiset leirit ja tapahtumat
Seurakunta järjestää vuosittain useita vanhempien ja lasten yhteisiä viikonloppuleirejä. Lisäksi seurakunnassa on askartelu- ja muita tapahtumia, joissa lapset ja aikuiset voivat puuhata yhdessä. Kerran kuussa Kirkkoveräjän seurakuntatalossa (Kouluportinkuja 1) on ovet auki klo 12-16. Koko perheen Veräjä -tapahtumassa on ohjelmaa niin isoille kuin pienillekin perheenjäsenille. Veräjässä on myös edullinen ruokailu ja iltapäiväkahvit.  

Tarkempaa tietoa Veräjä-tapahtumasta.  


Erityislasten vanhemmat
ELVY on nyt rekisteröitynyt omaksi yhdistyksekseen ja jatkaa kokoontumisia muutamia kertoja vuodessa. Pirkkalaisesta voi seurata tarkempia tietoja.

Parisuhdetyö
Pirkkalassa pidettävistä parisuhdekursseista löydät tietoa kohdasta: AIKUISET
Parisuhdekurssi nuorillepareille kts. tarkemmin http://www.evl.fi/virtaa Muita suhdekurseja kts. http://www.katajary.info


Sururyhmä lapsensa menettäneille vanhemmille
Sururyhmä, jossa voit vertaisryhmässä jakaa kaipauksen ja surun kysymyksiä, alle 15-vuotiaan lapsen menettäneille tai keskenmenon kokeneille vanhemmille. Ryhmä alkaa 2. kesäkuuta -09 Ylöjärven Pappilan Perhetalolla os. Loilantie 5. Tarvittaessa järjestetään oma ryhmä myös
sisaruksille. Ryhmän vetäjinä toimivat pastori Liisa Välilä ja terveydenhoitaja Terhi Frimodig-Takala. Tiedustelut ja ryhmään ilm. Liisa Välilä p. 044-7868020 tai nimi @evl.fi

Pirkkalan seurakunta | Suupantie 10 33960 Pirkkala | puh. 03-342 7300